PORTFOLIo PÄÄSUUNNITTELIJANA
Perustin oman yritykseni vuonna 2019 ja olen sen jälkeen ollut pääsuunnittelijana eri rakennushankkeissa. Minulla on kokemusta sekä uudis-että korjausrakentamisesta. Työskentelyni on kokonaisvaltaista ja sisältää koko hankkeen, aina ensimmäisistä luonnoksista lopputarkastukseen asti. Suunnitteluni lähtökohtana on aina ensisijaisesti rakennuspaikan asettamat vaatimukset sekä Tilaajan toiveet ja tavoitteet. Hankkeen visualisointi on integroitu prosessiini alusta asti ja käytän hyödyksi nykyaikaisia teknologioita. Työn vaiheita esittelen kuvilla (myös panorama ja 360 asteen kuvat), videoilla, virtuaalitodellisuudella (VR-lasein), sekä 3D-tulostetuilla pienoismalleilla.
Kehitän jatkuvasti arkkitehtdin laatujärjestelmää ottamaan huomioon nopeasti muuttuvan ammattimme. Laatujärjestelmäni perustuu vahvaan tietomalliosaamiseen sekä uusien teknologioiden integrointiin osaksi sujuvaa suunnittelua. Käytän parametrista suunnittelua silloin kun se on mielekästä ja nopeuttaa esim. eri variaatioiden tuottamista. Kilpailutyöt toimivat minulla uusien suunnittelumetodien testialustana ja olen toteuttanut useita eri mittakaavan kilpailuita (linkki tekemiini kilpailuihin) näistä lähtökohdista.
Alla on tarkempaa tietoa tärkeimmistä hankkeistani, joissa olen ollut pääsuunnittelijan sekä rakennussuunnittelijan roolissa.
Kiviharjuntie 2a ja 2b, espoo
Hanke sisälsi 2 uuden kytketyn asuinrakennuksen pääsuunnittelun. Tontti sijaitsee maantien vieressä jäyrkähkössä rinteessä, tehden suunnittelutehtävästä vaativan. Hankkeeseen ryhtyvät ovat rakennusalan ammattilaisia, ja he hoitivat rakennusluvan saamisen jälkeen rakentamisen ja lisäsuunnittelun itse.
Rakennuksista muodostui yhtenäinen kokonaisuus ulkoa, mutta sisätilat heijastelevat molempien asukkaiden omia tarpeita ja näkemyksiä.
Jyrkähkö rinne mahdollisti mielenkiintoisen leikkauksen rakennukselle sekä näyttävän ulokkeen, joka varjostaa alempia tiloja. Asemakaava mahdollisti yksikerroksisen rakennuksen, joten alempaan kerrokseen sijoitettiin aputiloja kuten sauna ja toissijaisia oleskelutiloja.
Isohkon tien läheisyys yhdessä rinteen kanssa aiheutti tarpeen koko tontin kietävälle aidalle, joka tehtiin tummasta väribetonista paikalla valamalla rakennusten tapaan. Paikallavalettu ulkonäkö antaa kokonaisuudelle näyttävyyttä, joka on tärkeää tontilla, jonka rakennukset sijaitsevat aivan maantien vieressä näkyvällä paikalla.
Moisiontie 1, MPS-Talo, 350 M2
Suunnitelma sisältää Malmin Palloseuran uuden toimitilan sekä huoltorakennuksen, joka on tarkoitus rakentaa seuran käytössä olevalle kaupungin vuokratontille Helsingin Tapanilaan. Hanke on kasvojen kohotus seuran toiminnalle, jonka nykyiset huoltotilat eivät vastaa urheilukentän ja sen toiminnan sille asettamia vaatimuksia. Kenttä on sekä seuran että viereisen koulun käytössä ja kaupunki on vahvasti hankkeen puolella. Tontille on suunnitteilla myös kaupungin toteuttama ulkoliikuntapaikka, jonka sijainti otettiin huomioon suunnitelmassa.
Rakennuksesta suunniteltiin mahdollisimman hyvin eri toimintoja palveleva kokonaisuus, pääpainon ollessa päivittäisessä liikunta-ja urheilukäytössä. Rakennuksen on muunnuttava monen kokoisten ryhmien tarpeisiin, minkä takia pukuhuoneista haluttiin muuntojoustavat. Ne voidaan jakaa joko kahdeksi suuremmaksi pukuhuoneeksi esim. jalkapallo-otteluihin tai neljään pienempään tilaan useampaa eri ryhmää varten. Rakennus avautuu sekä sisältä että ulkoa kohti kenttää ja oleskelu on sijoitettu mahdollisimman lähelle kentän reunaa, jolloin rakennus toimii myös luontevana paikkana seurata otteluita. Pitkälle ulottuva katos luo stadion-tunnelmaa pienessä mittakaavassa ja julksivun suuret ikkunat mahdollistavat kenttätapahtumien seuraamisen myös sisältä käsin.
Seuralle oli tärkeää panostaa myös edustustilaan ja pieneen toimisto-osioon, jotta seuran kaikki toiminta voisi tulevaisuudessa tapahtua yhdessä rakennuksessa nykyisen pirstaloituneen seuratoiminnan sijasta. Rakennus on suunniteltu puurakenteisesksi ja se voidaan toteuttaa suurelementeistä tai paikalla rakentamalla niin halutessa. Lähtökohtana oli CLT-rakenteinen rakennus, mutta se todettiin liian kalliiksi toteuttaa. Mitoitus tehtiin kuitenkin niin, rakennus voitaisiin edelleen tehdä CLT:stä.
Projektille oltiin jo hakemassa lupaa, mutta rakentamisen äkillinen kallistuminen aiheutti sen keskeytymisen toistaiseksi. Rakennuslupaa ei haluttu vielä saada, koska hankkeen jatkumisen ajankohdasta ei ole tällä hetkellä tietoa, joten lupa olisi todennäköisesti ehtinyt vanheta ennnen rakennuksen valmistumista.
Hankkeelle saatiin Aluehallintoviraston myöntämä apuraha nuorten liikunnan edistämiseen liittyvänä hankkeena.
Sairionkatu 8, 50 k-m2, hämeenlinna
Hanke sisälsi pientalon monipuolisen uudistamisen sisältä ja ulkoa. Rakennus sijaitsee suojellulla korttelialueella Sairiossa lähellä Hämeenlinnan keskustaa. Tästä syystä erityisesti ulkoisiin muutoksiin tuli kiinnittää erityistä huolellisuutta suunnittelun näkökulmasta. Lupakäsittelyssä vaadittiin myös sisätilojen muutosten jälkeisen tilanteen esittäminen piirustuksissa. Lupa voitiin hakea toimenpidelupana, mikä vähensi hankkeeseen liittyvien selvitysten määrää luvan osalta merkittävästi.
Julksivut käsiteltiin uudelleen ja rakennus sai aiemmasta poikkeavan värimaailman. Pääjulkisivuun sisäpihalle päin tehtiin muutoksia aukotukseen ja rakennuksen sisäänkäyntejä järjesteltiin uudelleen. Alkuperäiseen rakennukseen on myöhemmin tehty sivusiipi ja näiden kahden eri näköisen osuuden ulkoilmeet haluttiin yhtenäistää. Julkisivun muutoksilla myös järkevöitettiin sisätilojen käyttöä. Sisätiloja muutettiin niin, että aiemmin melko eristyksissä olleet rakennuksen osat otettiin yhteiseen käyttöön ja kulkua vanhalta puolelta uudelle helpotettiin. Sisätiloissa tehtiin muutamia käyttötarkoituksen muutoksia tiloihin sekä monet tilat kunnostettiin vastaamaan nykyajan tarpeita.
Pihalle suunniteltiin ympäristöön sopiva ja huomaamaton roskakatos.
ISMONTIE 11 KUISTI, 5 M2
Hanke sisälsi 40-luvulla rakennetun rintamamiestalon laajentamisen lämpimällä kuistilla, millä saatiin kaivattua lisätilaa sisäänkäynnin yhteyteen sekä turvallisempi sisääntulo rakennukseen. Kuisti on rakenteeltaan lämpöharkkoa, jolla saatiin ohut seinä-rakenne ja sisätila mahdollisimman isoksi.
Rakentamisessa on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan kiertotaloutta, mm. pihan rakenteissa on käytetty tontilla ollutta kiviainesta.Tavoitteena oli toteuttaa päärakennukseen mahdollisimman hyvin sopiva laajennus,
joka lisää kokonaisuuden käyttömukavuutta.